Jalka­treeni auttoi – enää Pentti ei horju kävellessä!

Pentti oli nuorena urheilullinen ja vahva mies. Urheilullinen hän on nykyäänkin 76-vuotiaana, mutta kokee, että lihasvoimat ja tasapaino ovat kadoksissa. Päivittäiset, pitkätkin  kävelylenkit sujuvat vielä toistaiseksi ilman apuvälineitä , mutta horjahtelua ja epävarmuutta on. ”Köpöttelen kuin vanha mies, vaikka en sellainen koe olevani”. Jotakin pitää tehdä – tuumasi Pentti ja päätti osallistua Fysio-Eskolan SenioriVOIMA-kurssille.

Kurssi alkoi terveyskyselyllä ja mittauksilla: reisilihasten voimat isokineettisellä laitteella sekä käsien puristusvoimat puristusmittarilla. Jaloissa Pentin reiden takaosan lihakset olivat huomattavan heikot verrattuna reiden etuosan lihaksiin. - Ei ihme, että välillä tasapainokin heitteli ja kävelystä oli tullut töpöttelyä.

Fysioterapeutin ohjaama SenioriVOIMA-kurssi kesi 12 viikkoa. Tuona aikana oli ohjattu kuntosaliharjoittelu kahdesti viikossa, ja lisäksi kotiharjoitteet Pentti teki  tunnollisesti viikottain. 

Treeneissä keskityttiin lihasvoiman vahvistamiseen varsinkin jalkoihin ja käsiin. Lisäksi tunneilla tehtiin aina tasapainoa ja vartalon hallintaa kehittäviä liikkeitä, liikkuvuutta ja venyttelyjä unohtamatta.

Ryhmä oli pieni , joten ohjaaja ehti hyvin seuraamaan kaikkien osallistujien tekemistä.  Mukavassa porukassa juttua riitti ja harjoitteita tehtiin tosissaan vaan ei vakavasti!  Ruokailu ja riittävä proteiinien saanti olivat myös aiheina.

Harjoittelun jälkeen tehtiin jalkojen lihasvoimamittaukset uudestaan. Pentin tulokset olivat todella huikeat! Reisien takaosan lihasvoimat olivat parantuneet 40-50% ja reiden etuosan lihasvoimat  10-20%.  Mikä tärkeintä lihastasapaino alaraajoissa oli nyt oikeassa suhteessa: reiden takaosan voiman tulee olla vähintään 50% reiden etuosan voimasta, ja näin oli Pentillä seurantamittauksen jälkeen. Hän itse koki ja tunsi, että tasapaino oli paljon parempi ja askel  pitempi ja vakaampi.

Pentin tarina on tosi, ja näitä penttejä on tulevaisuudessa aina vaan enemmän.

UKK-instituutin yli 65-vuotiaiden liikuntasuositusten mukaan tulisi lihasvoimaharjoittelua tehdä vähintään 2-3 kertaa viikossa. Dosentti Harri Sieväsen  mukaan juuri tällaisella oikeantyyppisellä säännöllisellä liikunnalla on mahdollista hidastaa tai jopa ehkäistä ikään liittyvää fyysistä heikkenemistä.

Filosofian tohtori Saija Karinkanta toteaa, että joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vähintään kerran vuodessa. Mitä iäkkäimpiin ikäryhmiin mennään, sitä tavallisempaa kaatuminen on. UKK-instituutin KaatumisSeula- hankkeessa todettiin, että paras tieteellinen näyttö kaatumisen estämiseksi on monipuolisella liikuntaharjoittelulla. Tämä sisälsi tasapainoa parantavaa ja alaraajojen lihasvoimia lisääviä harjoitteita.